Pappilan omakotiyhdistys ry on Itä-Tampereella sijaitseva
omakotitaloasukkaiden oma yhdistys. Eteläpuolella alueemme rajana
Messukylään on rautatie, itäpuolella Linnainmaa ja E63 -tie,
pohjoisessa alueemme rajoittuu Teiskontiehen ja lännessä alueemme ja Irjalan alueen välissä on pitkä viherkaistale niittyineen.

Pappilan omakotiyhdistys on perustettu 30.6.1946 ja Ristinarkun
omakotiyhdistyksen toiminnan loppumisen jälkeen 2010 myös Sammon Valtatien Ristinarkun puolen omakotiasukkaat ovat olleet osa yhdistystämme. Alueemme talojen määrä kasvaa vuosittain tonttien jaon ja uusien talojen rakentamisen myötä. Meille tärkeää on jäsentemme ja alueemme asioiden ajaminen.

Alueemme keskellä sijaitsee noin 1000 oppilaan Takahuhdin yhtenäiskoulu, jossa on vuosiluokat 0-9 sekä Messukylän kirjasto. Päiväkoteja alueellamme on Pappilan ja Takahuhdin päiväkodit koulun kupeessa sekä alueemme pohjoisosassa Luhtaan päiväkoti. Jankan liikekeskuksessa sijaitsee mm. lähikauppa, ravintola ja pizzeria, hierontapiste Mankeli, eläinkauppa, parturiliike jne. Linja-autoreittejä ja -linjoja keskellä alueettamme on
myös monia: 29, 17, 37, 32 sekä Teiskontietä  pitkin
lisää linjoja. Koilliskeskuksen palvelut marketteineen, terveysasemineen, kirjastoineen  ja muine kauppoineen ovat noin kilometrin päässä.

Alueemme on varsin keskeinen ja monet palvelut ovat lähellä.
Kuitenkin alueemme on rauhallinen ja ystävällinen leppoisa "kylä"
kaupungin kupeessa. Isot tiet ovat lähellä, mutta alueellamme on varsin vähän turhaa liikennettä. Lapsille on monia leikkipuistoja joka puolella. Pitkiä kevyen liikenteen väyliä pitkin pääsee niin kaupunkiin kuin Kaupin ja Niihaman alueille sekä  itään kävellen, juosten ja pyörillä ja talvella myös peltoalueita pitkin suksilla.Pellot ja niityt kuuluvat maisemaamme. Alueemme koilliskulmaukseen on perustettu Sikosuon luonnonsuojelualue rehevälle Sikosuolle, jossa on hyvin moninainen kasvi- ja eläinmaailma.

Tehty Yhdistysavaimella

© 2022 Pappilan Omakotiyhdistys ry